Jumalako mielikuvitusta?

Minä ajattelen, että kaikki ihmisen tieto perustuu kokemukseen, siis aistihavantoihin. Kokemukset puolestaan vaativat tietynlaisten perusasioiden käsittämisen, kuten tila ja aika. Olisiko ihminen esimerkiksi koskaan osannut kadehtien haaveilla lentämisestä, jos hän ei olisi ensin havainnut lintujen + muiden lentävien olioiden lentämistä?

 

Entäpä kun ihminen näki ensi kertaa meteoriitin tippuvan taivaalta. Osasiko hän ajatella sen tulevan avaruudesta, ennen ymmärrystä maapallon ulkopuolisista olosuhteista? Jos ihminen kohtaa maanjäristyksen, niin osaako hän muka kuvitella sen johtuvan mannerlaattojen törmäyksestä? Siis jos ihmisen ymmärryksessä ei ole jo olemassa olevaa tietoa mannerlaattojen olemassaolosta?

 

Väitän että ilman olemassa olevaa tietoa ilmiön aiheuttajasta on todennäköisempää kuvitella ilmiön aiheuttaja yliluonnollisella tekijällä kuten Jumalalla. Väitän myös ihmisellä olevan lähtökohtainen peruskäsitys siitä että on olemassa jotain ihmistä suurempaa älyllistä toimintaa, johon ihmisen mielikuvitus turvautuu myös edellä mainitussa väitteessä.

 

En perustele tätä missään tapauksessa sillä, että ihminen osuisi mielikuvituksen tuotoksessaan oikeaan selittäessään jotain ilmiötä yliluonnollisella. Ihminen voi kuvitella paljon asioita mitkä eivät ole totta, mutta mielikuvituksen tuotteet ovat silti johdannaisia jostakin aiemmasta tiedosta, tai ymmärryksestä. Perustelen ajatustani sillä, että ihminen ylipäätään kykenee ajattelemaan jotain yliluonnollista ja selittämään ilmiön johtuvan esimerkiksi Jumalasta. Tämä kyky tarkoittaa mielestäni sitä että ihmisellä on joko suoranainen kokemus yliluonnollisesta, tai ihmiseen on rakennettu lähtökohtainen peruskäsitys yliluonnollisesta, tai molemmat.

 

Antiikin kreikkalainen kokee ukkosen, mutta millä perusteella hän kykenee mielikuvituksen tuotteeseen jonka seurauksena hän päättelee ukkosen johtuvan Zeuksesta? Tähän lopputulokseen pääseminen vaatii kyseiseltä ihmiseltä joko sisäänrakennetun ymmärryksen, että on olemassa jotain älyllistä ja ihmistä suurempaa toimintaa, tai suoranaisen kokemuksen Zeuksesta.

 

Väitän mielikuvituksen rajattomuuden olevan ihmisten luoma illuusio ja sen asettamista rajojensa ulkopuolelle. Sanon myös mielikuvituksen olevan rajallinen, joka loppujen lopuksi perustuu ainoastaan olemassa olevaan tietoon, sen tulkitsemiseen ja jalostamiseen. Eli, mielikuvitus ei voi itsessään luoda aiemmasta tiedosta riippumatonta tietoa, vaikka kuinka yrittäisi kuvitella.

 

Perustelen tämän muutamalla esimerkillä mielikuvituksen rajoista ja mielikuvituksen pakollisesta sidonnaisuudesta jo olemassa olevaan tietoon:

-Yritä piirtää omena ilman ennakkokäsitystä omenasta.

Yritä keksiä avaruusalus, ilman tietoa avaruuden olemassaolosta.

-Yritä keksiä Jumala pelkästään mielikuvitusta käyttämällä, ilman ymmärrystä yliluonnollisen mahdollisesta olemassaolosta.

 

Väitän että kaikki uskomukset Jumalaan (tässä yhteydessä) verrattavissa oleviin näkymättömiin ja ”ei läsnä oleviin” yliluonnollisiin asioihin, kuten keijukaiset ja menninkäiset, perustuvat ihmisen lähtökohtaiseen ymmärrykseen yliluonnollisen olemassaolosta! Väitän myös, että kaikkien uskontojen Jumalat pohjautuvan samaan peruskäsitykseen, joka on löytynyt ja löytyy edelleen ihmisen todellisuudentajusta.

 

Miksi kristinusko?

Se miksi minä olen valinnut juuri kristinuskon löytyy kristinuskosta itsestään. Kristinusko vastaa ihmistä käsitteleviin ja ihmistä kiinnostaviin kysymyksiin, joista muut uskonnot ja tiede eivät kerro yhtä kattavasti, tai uskottavasti. Muutamia esimerkkejä: Ihmiskunnan alkuperä, kohtalo, kuka on Jumala, mikä on ihmisen tarkoitus, elämän syntyminen, Jumalan suhtautuminen ihmiseen.

Lisäksi täytyy vielä korostaa etten usko minkäänlaiseen pluralismiin, eli teoriaan kaikkien uskontojen vievän saman Jumalan luokse. Tämä ajatus on mielestäni täysin kestämätön, sillä esimerkiksi pelkästään kristinuskon Jumalan vertaaminen islamin Jumalaan Koraanin ja Raamatun perusteella aiheuttaa ristiriitoja, jotka tekisivät Jumalasta valehtelijan. Itse asiassa jo pelkästään Raamattu on ristiriidassa pluralismin kanssa. Raamatun ydinsanoma ja johon itse asiassa koko kristinusko perustuu on se, että Jumala sovitti itsensä maailman kanssa ja että Jumalan luokse pääsee ainoastaan yhden sopimuksen kautta ja sen ihmiselle tarjoaa Jeesus. Tämä sopimus vaikuttaa myös sen, että ihmisen rikki mennyt yhteys Jumalan kanssa korjataan ja ihmisen olemassa oleva peruskäsitys yliluonnollisesta kirkastuu ja tarkentuu yhteen Jumalaan.

Ville Jordan

Ville Jordan

Olen 26-vuotias varkautelainen mies. Kirjoitan blogiini ajatuksia elämästä ja välillä pohdintoja joistain ajankohtaisista aiheista.
Ville Jordan

Kommentit

Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php